Vaalit ovat nyt takana. Valtuustopaikka jäi tällä ensimmäisellä kerrallani vielä hyvin kauaksi. Äänimääräni oli 45. Suuret kiitokset kaikille äänestäjilleni! Onnea myös kaikille valituille!

Jatkan politiikan seuraamista ja kirjoittelua tänne blogiini sekä sanomalehtiin huomaamistani epäkohdista.

 

 

Tässä vaiheessa uskallan jo tehdä yhteenvedon kamppanjani tuloista ja menoista:

Menot:

Jaettava lennäkki 500 kpl          50,00 eur
Matkapuhelinkulut                     20,00 eur
Muut kulut ( bussiliput yms. )     10,00 eur

Yht.                                           80,00 eur

Tulot:

SKP                                          50,00 eur
Omarahoitus                              30,00 eur

Yht.                                           80,00 eur

Lisäksi olin mukana Helsinki-listojen yhteisessä mainoslehdessä, joka olisi painatettu joka tapauksessa.
Sille on siis hankala hintaa määritellä. SKP on kuitenkin huolehtinut lehden painatuskuluista.

Vasemmistoliiton ehdokas Reko Ravela on koonnut mielenkiintoisen yhteenvedon vuoden 2004 kunnallisvaaleihin käytetystä rahoituksesta puolueittain:

http://www.rekoravela.fi/vaalirahoitus.html

Kannattaa käydä vilkaisemassa.

Inflaatio laukkaa ja eläkkeiden ostovoima heikkenee silmissä. Eläkkeiden verotus on edelleen palkkatyötä kovempaa. Nämä ovat  asioita, jotka ahdistavat liian monen ihmisen elämää. Näitä asioita ei kuitenkaan korjata kuntatasolla, mutta jotain on sentään tehtävissä. Liikkuminen, virkistystoiminta ja terveydenhoito on mahdollista tuottaa pienituloisille vanhuksille ilmaiseksi. Rahan puute ei saa olla este kenenkään osallistumiselle aktiviteetteihin. Kaikki tarvitsevat jonkinlaisia kontakteja muihin ihmisiin, toiset enemmän,  toiset vähemmän.
 
Kotipalveluiden ja laitoshoidon tulee olla ihmisarvoista ja vanhusta kunnioittavaa. Kilpailuttaminen on aiheuttanut sen, että kustannustehokkaasti toimivat ja usein vaihtuvat hoitajat eivät ehdi luoda henkilökohtaisia kontakteja hoidettaviin. Vanhuksista huolehtiminen on ensisijaisesti kuntien tehtävä, ei
järjestöjen tai yksityisten yritysten. Vain siten voidaan taata kaikille tasa-arvoinen kohtelu tuloihin ja perhetaustaan katsomatta. Vanhuksilla pitäisi olla mahdollisuus hyvään kotihoitoon. Kuitenkin laitoshoitopaikkojen vähentäminen kotihoitoon vedoten ei saa olla tekosyy kenenkään heitteillejätölle. 
Kaikki eivät pärjää kotona, vaikka tahtoa olisi.

Tulevaisuus näyttää mihin suuntaan lähdetään, mutta  toivottavasti se suunta ei ole kalliit yksityiset palvelutalot, joissa tuhansilla euroilla kuukaudessa voi taata itselleen elämisen  arvoisen vanhuuden.

Vaalipaneeliin oli kutsuttu keskustelijoiksi edustajat suurimmistä puolueista. Lisäksi kaikista ryhmistä oli pyydetty edustajat mukaan yleisöksi. Itsekin yleisön ominaisuudessa pääsin kyselemään mielenkiintoisia asioita. Varsinaisina panelisteina toimivat:

Terhi Peltokorpi ( Kesk. ), Satu Kouvalainen ( kok. ), Outi Alanko-Kahiluoto ( Vihr. ), Hanna-Kaisa Siimes ( Vas. ) ja Hanna Kopra ( SDP ).

Kaikki panelistit olivat yksimielisiä siitä, että sosiaali- ja terveystoimi tarvitsee lisää resursseja. Itse kysyin, kuinka panelistit pyrkivät valtuustossa vaikuttamaan, jotta Pajusen ( Kok. ) tekemään budjettiehdotukseen saataisiin muutoksia etenkin painotuksissa sosiaali- ja terveystoimeen. Käytännössähän budjetissa ei ole mitään parannuksia viime vuoteen verrattuna, kun huomioidaan palkkojen korotukset ( mikä tietysti on positiivinen asia ).

Kysymyksistä ehdottomasti eniten keskustelua aiheutti kotihoidontuen Helsinki-lisän mahdollinen korottaminen sekä yksityisen hoidon tuen lisääminen ratkaisuna päivähoidon ongelmiin.

Ei liene yllätys, että Kokoomuksen, Keskustan ja Vihreiden, mutta myös SDP:n ehdokas olivat sen kannalla, että kaupunki lisää yksityisten päiväkotien käyttöä. Kysyin, miten tämä aiotaan rahoittaa ja onko se pois kunnallisen päivähoidon resursseista, kuten Pajusen budjetin perusteella voi olettaa. Ainoastaan Vasemmistoliiton edustaja oli sitä mieltä, että yksityiselle päivähoidolle luodaan nyt markkinoita kunnallisen järjestelmän kustannuksella ( josta olen hänen kanssaan samaa mieltä ). Muut olivat sitä mieltä, että vilpittömästi luodaan vain perheille lisää vaihtoehtoja. Oma mielipiteeni on että vaihtoehdot eivät lisäänny rahoituksen painopistettä siirtämällä julkisesta päivähoidosta yksityiselle. Vaihtoehdot lisääntyvät ainoastaan, jos resursseja lisätään. Ei kikkailemalla tuotantomuodolla. Lisäksi kysyin, kuinka kaupunki tulee varmistamaan, että suuret ( usein ulkomaalaisomisteiset ) päiväkotiyrittäjät eivät aja hintakilpailulla pienempiä toimijoita pois markkinoilta? Tähän kaikki vakuuttivat yhdestä suusta, että laatu ratkaisee. Itse kuitenkin suuresti epäilen tätä ( olen käsitellyt aihetta mielipidekirjoituksissani ).

Kotihoidon Helsinki-lisää olisivat kaikki korottamassa ( alle 3-vuotiaille ), mutta Vasemmistoliiton ehdokas suhtautui asiaan kriittisimmin. Olen hänen kanssaan samoilla linjoilla siinä, että julkisen päivähoidon resursseja ei ole varaa heikentää. Lasten hoitaminen kotona pitäisi kuitenkin mielestäni olla mahdollista myös ilman hyvätuloista puolisoa. Helsinki-lisää tulisi mielestäni siis korottaa, mutta ei jo niukista resursseista kärsivän päivähoidon kustannuksella.

Yhteisverotusta, johon valtuustossa ei tosin ole päätösvaltaa sivuutettiin Kokoomuksen edustajan aloitteesta ratkaisuna kotiinjäännin helpottamiseksi. Lisäksi yleisöstä kysyttiin, onko halukkuutta parantaa mahdollisuuksia jäädä yli 3-vuotiaan kanssa kotiin. Viimeisimmässä asiassa kaikki olivat samoilla linjoilla, että ensin tulisi saada alle 3-vuotiaiden kotihoito kuntoon. Vihreiden edustaja ehdotti lapsivähennyksen palauttamista ja muut yhtyivät tähän.

Muita kysymyksia ei sitten ehditty käydä läpi, sillä nämä aiheuttivat niin paljon keskustelua ( mikä oli tietysti loistava asia ).

Kiitokset paneelin järjestäjille ja toivottavasti myös muiden kaupunginosien leikkipuistot lähtevät jatkossa järjestämään vastaavia tilaisuuksia.

 

 

 

Helsingin kaupunki omistaa useita voitollisia liikelaitoksia, josta tuottavin taitaa olla Helsingin Energia.

Helsinki on rikas kaupunki nimenomaan siksi, että emme tehneet samaa virhettä, kuin moni muu kunta yhtiöittäessään ja myydessään energia-yhtiönsä. Helsingillä olisi siis varaa panostaa terveydenhoitoon ja sosiaalipuoleen huomattavasti enemmän kuin nyt tehdään. Ongelma on se, että jostain syystä kaupunginjohdossa ei näitä rahoja haluta sinne ohjata, koska se ei ole tuottavaa toimintaa ( tästä olen hyvin erimieltä! ).

Yksinkertaistaisin tätä kuviota hieman sillä tavalla, että me kaupunkilaiset olisimmekin osakkeenomistajia yksityisessä yrityksessä. Yritys joutuu maksamaan meille osinkoa kykynsä mukaan joka vuosi. Sillä tavalla kuitenkin järkevästi, että yrityksen tase pysyy kunnossa ja rahaa riittää myös tarpeellisiin investointeihin. Me saamme osingot ja teemme niillä, mitä huvittaa. Toinen ostaa veneen, toinen lähtee etelään. Emme me välttämättä laita näitä rahoja suoraan tuottamaan vaan parannamme niillä omaa hyvinvointia ja sitä kautta pysymme itse "tuottavampina".

 Ja sitten siihen pointtiini, eli mehän olemme kaupungin liikelaitosten omistajia! Jos meistä enemmistö haluaa nämä "osinkotulot" käyttää palveluihin, niin eikös ne silloin pitäisi myös sinne kohdistaa? Näin ei kuitenkaan valitettavasti tapahdu, ainakaan jos Jussi Pajusen ensi vuoden budjettiesitys menee läpi. Ja sehän riippuu pitkälti uuden valtuuston kokoonpanosta.

Nyt on numerot arvottu. Ehdokasnumerokseni sain 87. Ei kun äänestämään : )

 

Täytyy myöntää, että en ole käyttänyt terveyskeskusten palveluita, neuvolaa lukuun ottamatta, pitkään aikaan. Vuodessa maksan satoja euroja vakuutusyhtiöille, jotta pääsen lasteni kanssa heti lääkärille, kun on tarvetta. Lisäksi KELA maksaa yksityiselle lääkäriyhtiölle käynneistämme. Tämä tulee kieltämättä kalliiksi minulle ja myös yhteiskunnalle. Tiedän myös, että en ole ainoa näin toimiva. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni turvautuu yksityisiin palveluihin terveyskeskusten sijaan. Olisi myös mielenkiintoista tietää, kuinka paljon KELA maksaa vuodessa näille firmoille. Ja mitä kaikkea tällä rahalla voisi tehdä julkisella puolella, jos ne saataisiin kohdistettua sinne!

 

Puolisoltani ei vakuutusta löydy ja opiskelijana hän joutuu terveyskeskuksiin turvautumaan aika ajoin. Fakta on, että lääkäriin pääsy on taitolaji. Ja jos kyseessä ei ole välitöntä hoitoa vaativa sairaus, niin ajan saaminen on vielä hankalampaa. Kaikki kynnelle kykenevät ohjataan käyttämään yksityisiä terveyspalveluita. Ylikuormitetun henkilökunnan osalta tämän ymmärtää, jokainen muualla hoidettu potilas helpottaa hieman tilannetta. Ne, joilla tähän ei ole mahdollisuutta, joutuvat kärsijöiksi. Tuntuu, että terveydenhuollossa on tehty sellaisia valintoja, joilla yhä enemmän ohjataan ihmisiä yksityisten palveluiden käyttäjiksi. Ja hupsista! Pian huomataan, että terveyskeskukset on ajettu liian ahtaalle. Ihmisille ei jää muuta mahdollisuutta kuin maksaa itselleen vakuutusta, vaikka ruokamenojen kustannuksella.

Ihmeellinen paine on tuntunut rinnassa eilisestä asti. Todellisuus löi taas kerran kovalla kädellä päin näköä. Miksi ihmeessä me olemme päästäneet yhteiskunnan tähän jamaan? Miksi me emme osaa ohjata rahaa oikeaan paikkaan? 90-luvun alussa laitettiin arvot uusiksi ja sen hintaa nyt nuoremme joutuvat maksamaan.

Meidän on yhdessä pidettävä huoli, ettei kaikki jää taas vain puheen tasolle. Ettei syytetä internettiä, elokuvia, väkivaltapelejä, aselakeja.. kaikkea muuta, mutta ei sitä todellista syyllistä. Todellinen syyllinen olemme me kaikki. Me jotka olemme hiljaisesti hyväksyneet kylmän, yksilökeskeisen sekä omaa, ja vain omaa, etua tavoittelevan ilmapiirin. On aika katsoa peiliin ja miettiä mistä olemme valmiit luopumaan, jotta kenenkään ei enää koskaan tarvitsisi kokea vastaavaa tuskaa. Ei omaisten tuskaa, ei ystävien tuskaa, mutta ei  myöskään sitä tuskaa, mikä purkautui näin hirvittävällä tavalla.

Näiden eräänä viime keväisenä unettomana yönä mieltäni vaivanneiden mietteiden saaminen paperille oli ensimmäinen sysäys kohti ehdokkuuttani. Toivon, että ajan kuluessa näihin vaikeisiin kysymyksiin löytyisi myös vastaukset:

"Onko mahdollista hylätä kokonaan globaali markkinatalous ja siirtyä
sellaiseen osittaiseen sosialismiin, jossa pienyrittäminen olisi
mahdollista ja toivottavaa? Valtio taas hallitsisi kansantaloudelle
tärkeitä aloja, kuten maataloutta ja energiaa. Valtio takaisi hintasäätelyn
avulla kohtuuhintaisen ruuan, energian ja asumisen kaikille
kansalaisilleen. Ajaisiko tämä maan valtavaan ulkomaan velkaan vai onko
talouselämä mahdollista saada toimimaan kaikkien kansalaisten eduksi pienen
omistavan eliitin sijaan?

Valtio ei saisi kuitenkaan puuttua kansalaistoimintaan ja vapauksiin.
Puolueet eivät ajaisi lobbareiden etuja vaan katsoisivat kokonaisuutta.
Onko tämä täysin mahdoton yhdistelmä ja pitäisikö silloin
nykyistä puoluejärjestelmää muuttaa?

Onko mahdollista siirtyä suurista ketjuista takaisin pieniin ketjuttomiin
liikkeisiin? Onko mitään keinoa muuttaa modernia yhteiskuntaa toisenlaiseen
suuntaan, jossa voittoja ei käärisikään suuret monikansalliset yhtiöt, vaan
kansalaiset yhdessä? Olisiko pienillä kauppiailla mahdollista pitää
hintataso kohtuullisena, jos suuret kilpailijat saataisiin pois
markkinoilta? Tämä vähentäisi varmasti turhaa kulutusta, mutta ajaisiko se
kansantalouden täydelliseen katastrofiin vai juuri päinvastoin?

Koulutus olisi, kokonaan ilmaista(materiaalit mukaan lukien ), mutta sen
lisäksi tarjottaisiin ilmainen päivähoito kaikkien vanhempien työssäkäynnin
helpottamiseksi. Myös terveydenhoito, joukkoliikenne yms. palvelut olisivat
ilmaisia. Koko lysti rahoitettaisiin ankaralla progressiivisella
verotuksella. Tämä taas minimoisi luokkaerot. Ja söisi myös ostovoimaa,
mutta samalla hillitsisi järjetöntä kuluttamista.

Kaataisiko kulutuksen hillitseminen yhteiskunnan kuten kapitalistit
väittävät? Ja onko verotuloilla koskaan oikeasti mahdollista toteuttaa näin
laajaa tulonsiirtoa ja koko väestön kattavia ilmaisia palveluita ( kun
vielä se paljon puhuttu eläkepommikin on kaatumassa niskaan )? Onko kukaan
tätä edes koskaan uskaltanut tutkia?

Ihmisten keskinäinen kateus varmasti estäisivät tasapäistävän verotuksen
toteuttamisen. Vähäosaiset ja keskiluokka ovat kateellisia eliitin
omaisuudesta ( ja samalla toivovat hinnalla millä hyvänsä pääsevänsä itse
joskus samaan asemaan ). Ja hyväosaiset taas kokevat epäoikeudenmukaiseksi
rahoittaa tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta ole itse
kyenneet rikastumaan. Suuri osa ihmisistä tuskin koskaan hyväksyisi sitä,
että heiltä vietäisiin mahdollisuus rikastua sen vuoksi että kaikilla olisi
asiat kohtuullisen hyvin. Ei olisi rikollisuutta eikä köyhyyttä. Mutta ei
olisi myöskään valtavia omakotitaloja, ulkomaanmatkoja kalliita autoja.

Vaikka näin radikaaleja muutoksia ei olisi koskaan mahdollista toteuttaa,
niin onko mitään toivoa inhimillisemmästä ja pehmeämmästä tulevaisuudesta?
Ja mitä pieni ihminen voisi tehdä asian hyväksi?"

Olen toisen polven helsinkiläisiä. Lapsuuteni asuin Kurvissa ja Torkkelinmäellä. Katri Valan -puisto tuli tutuksi päiväkotiaikoina, ala-asteen kävin Aleksis Kiven koulussa. Yläasteelle menin Vuosaareen Tehtaanpuiston kouluun liikuntaluokalle. Yläasteen aikoina tuli Itä-Helsinki ja tuleva aviomies tutuiksi. Helsingin Jyryssä voimistelin 5 vuotiaasta teini-ikään. Kesät vietimme isovanhempien mökillä Vihdin Huhmarissa ja siellä tuli harrastettua yleisurheilua Huhmarin Hakassa. Teini-iässä kohelsin aikalailla ja aktiivinen treenaaminen jäi. Kipinä liikkumiseen ei kuitenkaan kadonnut ja edelleen mielellään liikun aina kun vain suinkin ehdin.

Vallilan ammattikoulussa opiskelin huonekaluverhoilijaksi ( 1994-96 ), mutta jo opiskeluaikana huomasin, että käsityöammatti ei ollut meikäläistä varten. Kesätöissä ostoreskontranhoitajana innostuin kirjanpidosta ja kauppiksen kävin Malmin liiketalousinstituutissa ( 1996-99 ). Töihin pääsin suoraan koulusta työpaikkaan, jossa olin kaikki lomat ja vapaa-ajat työskennellyt. Siellä samaisessa paikassa olen edelleen. Työnantajani kannustuksella opiskelin vielä itseni iltakoulussa taloushallinnon tradenomiksi ja se oli kieltämättä aika rankka rupeama. Vapaa-aikaa ei juuri ollut melkein neljään vuoteen. Tämän tutkinnon suoritin Haagan ammattikorkeakoulussa ( 2000-04 ).

Sitten oli lasten aika. Pojat syntyivät parin vuoden välein ja avomiehestä tuli aviomies. Kotiäitiys oli  kaivattua vaihtelua uraputkelle ja olisin viihtynyt lasten kanssa pidempäänkin, mutta varallisuus ei antanut periksi. Onneksi lapset saivat paikan aivan loistavasta päiväkodista.

Kunnallisvaaleihin päätin lähteä ehdolle, koska toivon että lapsillani, ja heidänkin lapsillaan, on vielä mahdollisuus viettää yhtä turvallinen ja helppo elämä kuin omani on ollut. Ja että heillä olisi käytettävissään samat mahdollisuudet kuin minulla huolimatta siitä, kuinka hyvin me vanhemmat tienaamme, tai ylipäätään pärjäämme elämässä. Sosiaaliturvan, terveydenhuollon, koulutuksen, päivähoidon ja nuorisotoimen  alas-ajo ja palveluiden yksityistäminen on suurin karhunpalvelus, jonka voimme lapsillemme tehdä. Tajusin, etten voi jäädä vain sivusta katsojaksi, kun elämme aikoja jolloin ratkaistaan mihin suuntaan Helsinki ja koko Suomi on menossa.